NOITATUNTURIN VALLOITUS 9.-11.7.2016

 

"Jonain päivänä vielä hankitaan retkeilykamppeet ja lähdetään telttailemaan!" Näin erässä keskustelussa päätimme, eikä mennyt kuin ehkä pari kuukautta, niin polte oli jo niin kova, että täytyi päästä jonnekin reissuun.  

Matkan kohteeksi valikoitui Pyhätunturi, näppärän n. 130 kilometrin päässä Rovaniemeltä. Ei liian kaukana, mutta ei ihan kotinurkillakaan - kerrankin, kun oli auto käytettävissä. Mitä enemmän ennalta lueskelin Pyhästä, sitä enemmän nälkä alkoi kasvaa syödessä. Kumpikaan meistä ei ollut vuosiin harrastanut tällaista retkeilyä, joten oli hyvin optimistista valita vaikeaksi luokiteltu patikointireitti sen perusteella, että "kyllä sinne tehdään myös seniorimatkoja" ja "ollaanhan me terveitä nuoria ok-hyväkuntoisia naisia". Reitin haastavuus ilmenikin vasta matkan edetessä, täydet rinkkavarustukset selässä taivaltaen, ja metsä oli kansoitettu miljoonilla pienillä inisevillä verenimijöillä.

 

Eikun matkaan! 

    

Ensimmäinen vaelluspätkä lähtöpaikasta Luontokeskus Naavalta Isokurun laavulle sujui leppoisasti. Aloimme päästä jyvälle, että itikoita tulee olemaan riesana ja paljon! Isokurun laavulta matka Oravanlammelle oli astetta haastavampi; kivilouhikko ja ininä korvissa veivät aikalailla kaiken keskittymisen ympäröivältä luonnolta ja maisemilta, kellon jo käydessä yli yhdeksää illalla. 

 

Oravanlampea ei voi suositella teltassa yöpyjälle majapaikaksi varsin kivisen ja kallioisen maaperän vuoksi. Löytyi meille kuitenkin pieni alamäkeen viettävä maapläntti, johon saimme teltan pystytettyä. Illalla paistelimme nuotiolla makkarat, ja päästiin hieman halonhakkuun makuun.

 

 

   

Sunnuntaiaamuna saimme nauttia pitkään omasta rauhasta. Ensimmäiset omatekoiset nokipannukahvit maistui taivaallisen hyvältä, ja proteiinipannukakkujen paistaminenkin alkoi harjoituksen myötä onnistua hyvin. Keittelimme kippokaupalla lammesta vettä vesipulloon mukaan Noitatunturille nousua varten ja onnellisina ja yllättävän hyvin levänneinä lähdimme jatkamaan matkaa. 

Alkumatka noususta taittui vielä kohtalaisen kepeästi, mutta varsin pian ystävämme lohkarekivet tulivat jälleen eteen. Ja niitä riitti silmän kantamattomiin.. Onneksemme oli hyvä keli, vajaat +20 astetta lämmintä eikä satanut, niin hyvin saattoi pitää pieniä levähdystaukoja. Noitatunturin huippu kohoaa 540 metrin korkeuteen, ja näköalat korkeuksista olivat huikeat. Luoston tunturit kauempana, sekä Pyhän matalemmat tunturit "vieressä".

 

 

The Määränpää!

 

 

Laskeutuminen ja vaellus seuraavalle levähdyspaikalle Karhunjuomalammelle kävi leppoisammin. Alamäkeä lompsien ehti nauttia maisemista, kun ylhäällä ei ollut edes itikoita kiusaamassa. Kuorinkikurun maisema oli varsin vakuuttava. 

 

   

 

Karhunjuomalampi oli viehättävän vehreä paikka sijaitsee helpon vaellusreitin varrella. Lammen vesi on kirkasta, ja sanotaan olevan heti juomakelpoista. Paikan päällä oli iltapäivällä paljon lapsiperheitä paistelemassa laavuissa makkaraa ja jokunen retkeilijä kävi pyörähtämässä paikan päällä vain kääntyäkseen samaa reittiä takaisin. Meidän urheilusuorituksen päätteeksi olisin ollut valmis lupaamaan puoli valtakuntaa paketillisesta makkaraa. Vaan ei, pääsimme harjoittelemaan trangia-kokkaustaitoja, valmistimme herkulliset pasta carbonarat ja iltapäiväkahvit (maitojauhe kunniaan!) ja vetäsimme kevyet kahden ja puolen tunnin pienet päiväunet sateen sievästi ropistessa teltan kattoon. Illalla saimmekin tunnelmoida aivan rauhassa omassa laavussa.

 

 

 

Maanantai oli erittäin lämmin päivä. Perinteiset aamupannarit ja kahvit napaan, teltta kasaan ja Isokurun ja Pyhänkasteenputouksen kautta viimeinen taivallus kotia kohti. Kuvat puhukoon puolestaan, mahtavia maisemia!

 

Kaikenkaikkiaan fyysisesti raskas (ja itikoiden takia ehkä ihan vähän henkisestikin..), mutta ikimuistoinen! Sisäinen eräjorma on nyt herätelty ja täysin voimissaan! 

Ei kun suunnittelemaan seuraavaa reissua!